Kirkkonummelta käsin toimiva Kaivuripalvelu J. Levonius Oy hoitaa monipuolisesti kaikki maansiirrot ja muut kuljetukset, kuten esimerkiksi työkoneiden siirrot, koko pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan alueella. Meillä on pitkä kokemus maanrakennuksen ja maansiirron alalta sekä kokeneet kuljettajat ja hyvä kalusto, joiden avulla pystymme palvelemaan monipuolisesti erilaisissa urakoissa vaivattomasti.
Kuljetukset monipuolisella kalustolla
Tarjoamme maansiirtoa, maa-aineksen kuljetusta ja tarvittaessa muitakin kuljetuksia, kuten pienten ja suurten työkoneiden siirtoja, monipuolisella kalustollamme koko Uudenmaan alueella. Voit tilata meiltä joko kertakuljetuksen tai solmia kanssamme pidempiaikaisen sopimuksen toistuvaan kuljetustarpeeseen.
Usein asiakkaamme käyttävät maansiirto- ja kuljetuspalveluamme osana meiltä hankittua maanrakennuksen urakkaa. Kokonaisvaltainen maanrakennusalan palvelu helpottaa monin tavoin elämääsi, kun sinun ei tarvitse solmia useita sopimuksia ja sovittaa yhteen aikatauluja useiden eri toimijoiden kanssa.
Meiltä onnistuvat esimerkiksi seuraavat kuljetukset:
-
maa-aineskuljetukset (kiviaines, hiekka, multa jne.)
-
koneiden kuljetukset ja siirrot
-
vaihtolavojen siirrot
-
muut kuljetukset.
Pystymme auttamaan myös monissa muissa kuljetustarpeissa Uudellamaalla ja tarvittaessa muuallakin Suomessa, joten ota rohkeasti yhteyttä ja pyydä tarjous! Tiedustele meiltä myös kätevää jätelavan vuokrausta ja kuljetusta!
Maa-aineskuljetus tarpeesi mukaan
Yrityksemme toimittaa maanrakennuksessa tarvittavan maa-aineksen, kuten kiven, soran, hiekan ja mullan, haluamaasi paikkaan sopimuksen mukaan. Hankimme hyvää kiviainetta paikalliselta soratoimittajalta, jonka kanssa olemme tehneet yhteistyötä jo vuosien ajan. Multaa meiltä löytyy myös omasta takaa.
Tuomme esimerkiksi piharakentamisessa tarvittavan multakuorman paikalle kuorma-autollamme. Voit myös vaihtoehtoisesti noutaa multaa itse peräkärryllä toimipisteeltämme Kirkkonummelta.